Pikkukoiran marraskuu - Ramin ja Noomin blogi
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
15.11.2011 - 19:20

  Marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna käväistiin juoksemassa pari agilitystarttia lähimaneesissa Raipen kanssa. Ram oli radalla aika huippis, toimi tosi hienosti ottaen huomioon lähes olemattoman treenimäärän. Ekalla radalla (agirata) oli nolla aika lähellä, mutta harmittavasti rima tippui alkuvaiheessa rataa. Luulen että Rami reagoi minun liikkeeseen siinä kohtaan, ei ole yhtään Ramille tyypillistä pudotella rimoja. Rata oli muuten aika kiva, tosin heti rimanpudotuksen jälkeen tuli aika pitkä kaarros kun piti kääntyä jyrkästi kepeille (mutta kääntyi! ja ei tullut kieltoa). Loppurata tuntui minusta tosi kivalta, en sitten tiedä miltä näytti, kun ei tällä kertaa videoijaa ollut. Kontaktit toimi, jee!

  Toinen rata oli hyppyrata, ja onnistuin hyllyttämään jo melko alussa. Valssasin suunnilleen kolme vuotta liian myöhään, jolloin Rami ehti livahtaa takana olevalle hypylle. Noh, ei haittaa, ei olisi ollut edes mitään hyötyä hyppärinollasta! Ja loppurata meni hyvin, etenkin loppusuora, jossa jäin vähän odottamaani enemmän jälkeen ja huutelin vain Ramille menemene viimeiset neljä(?) hyppyä. Hyvin haki kaikki, vaikka eivät olleetkaan ihan suorassa linjassa. :)

  Ramin kanssa on aika harvinaisen hirveää olla kisapaikalla ilman häkkiä, huomasin. Tämä ei sinänsä ole mikään uusi juttu, että Ram kuumuu muiden suorituksista ja aivan liian lähellä olevista muista koirista. Hallikisoissa on se huono puoli, ettei muita pääse karkuun tilanpuutteen vuoksi, jos haluaa pysyä kärryillä milloin on oma vuoro.
  Rami on muutenkin hirveän tarkka omasta tilastaan, kotonakin se vetäytyy omiin oloihinsa ja hyvin harvoin, yleensä kylmällä säällä, alentuu nukkumaan kylki kyljessä Noomin kanssa. (Siitä on kyllä pakko ottaa kuva ensi talvena, on nimittäin aika harvinaista.) Ihmisiltäkään se ei siedä kauheasti lääppimistä ja syliinotto on ihan ehdoton not. Noomin, jonka mielestä pitäisi aina olla mahdollisimman lähellä minua ja Ramia, oli aluksi melko vaikeaa ymmärtää Ramin läheisyyskammoa. Naurattaa vieläkin, kun muistelee paria ensimmäistä kuukautta Noomin tulon jälkeen: nukkumaan mentäessä Noomi aina kömpi Ramin viereen/päälle nukkumaan, Rami katsoi minua erittäin kärsivän näköisenä ja livahti toiseen petiin, jonka seurauksena Noomi meni perässä jne. Ja tätä jatkui pitkään

Rixu kirjoitti 16.11.2011 - 09:16
Ramissa ja Sarassa on selvästi paljon samaa :D. Sara on myös tarkka omasta tilastaan ja ahdistuu toisista (vieraista) koirista liian lähellä. Mutta sitten Sara taas mielellään nukkuu ihan kyljessä kiini ja kainalossakin, yleensä Sara on se, joka meidän koirista makaa sohvalla mun vieressä ja pää sylissä. Rilla, joka muuten on enemmän perskärpänen, ei viihdy pitkään kainalossa tai sylissä, sille tulee heti kuuma ja sille riitää että nukkuessaan se on näköetäisyydellä.
Jenna kirjoitti 16.11.2011 - 20:52
Jännä miten paljon näissäkin on eroja :D Luulen että Ramilla vaikutti paljon se, että se eli pentuajan ilman kovin monia koirakontakteja ja tottui yksinolemiseen. Välillä minusta tuntuu, ettei se edes osaa kunnolla kommunikoida toisten koirien kanssa, paitsi ehkä muutaman snautserin. Hirveä roturasisti. :D Noomille kelpaa leikkikavereiksi ihan kaikki, harmi vain että kaikki ei aivan arvosta Noomin ystävällisyyttä ja se on saanut muutaman kerran hammasta kun on lähestynyt liian tuttavallisen iloisesti vieraita narttuja...
Rixu kirjoitti 17.11.2011 - 09:49
Sara taas puhuu erinomaista koiraa, sosiaalistin sitä pentuna ja nuorena paljon. Valitettavasti se vaan on saanut syyttä useamman koiran päälleen ja sen takia on erittäin valikoiva ketä sietää. Remmissä ei siedä irtokoiria ollenkaan, mutta sitten mun hyväksymät vieraat koirat on ok, kunhan ne ei rupea ryttyilemään. Tutut koirat on jees, eli kunhan tutustuu, niin tulee yleensä toimeen. Rilla vaikuttaa erittäin sosiaaliselta myös, mutta remmissä pörisee välillä vieraille koirille. Liittynee ikään kyllä myös. Treeneissä leikkisi kyllä kaikkien kanssa :D.
Katja ja parrat kirjoitti 18.11.2011 - 19:33
Aika hauska mutta Afi on kyllä ihan samanlainen kuin Rami :), se ei tykkää että kukaan on sen kankussa kiinni saatikaan että se sylissä viihtyisi. Ja kuumuu kisapaikalla aivan liikaa + on aikast äkänen muille (siis menis päälle tyyliin :-/ ), sitten taas sen poika Ufo on ihan toista maata tuossa lähellä olemisessa, se haluu koko ajan syliin ja kiehnää kyljessä kiinni jne. Mutta sen äitikin on ihan samanlainen. Eli jossain määrin tommonen sitten periytyy :D?!! Ramin sisko Siiri kun vielä asusteli tuossa meijän naapurissa niin ei sekään minusta mikään sylissä viihtyjä ollut :), mutta Ramin ja Afin äiti Afa jo vanhuuspvillään viihtyykin, ainaskin keinutuolissa kun hänen omistajansa keinuttelee :). Afi on ainaskin tullut ihan älyttömästi äitiinsä, ois kiva nähdä Rami joku päivä livenä että onko sekin tullut samanlailla :)
Jenna kirjoitti 18.11.2011 - 20:48
Rixu,
Mekin ollaan saatu muutaman kerran irtokoira päällemme, harmittavasti just silloin kun oon lenkkeillyt molempien koirien kera... Ja mun tuurilla nyt viimeisinkin sattui just silloin kun olin saanut noiden yhteislenkkiohitukset suht hyvään kuntoon, eli taas joutui aloittamaan lähes alusta. Rami ei siedä hihnassa ketään koiria, joten nuo on ihan kamalia tilanteita sille, vaikka se "päälle"kävijä oliskin vain flexinsä katkaissut leikkisä nuori sakemanni. :/

Katja,
Rami harvemmin oikeasti on käymässä kenenkään päälle, se vain murisee ja egoilee. Agikisoissa se kuumuminen on kyllä jo sitä luokkaa että en menis vannomaan...
Olis tosiaan kiva joskus nähdä sunkin partoja livenä! Ettehän messariin ois menossa (oon menossa sinne lauantaina katselemaan)? :)
Katja ja parrat kirjoitti 21.11.2011 - 20:43
En oo koirien kaa menossa (ne on just vasta nypitty :)), mutta pitäis mennä kattomaan tuota DeeDeen kasvattajaa...Mutta lauantaina ois myös 3lkn kisat Porvoossa...hmmm...vähä kutkuttelis mennnä sinne mutta voi olla että valitsen messarin, en vielä tiedä. Palataan asiaan vielä, voi olla että nähdään mutta ilman koiria :(
Jenna kirjoitti 21.11.2011 - 23:01
^Ok! :) Ilmoittele jos oot menossa lauantaina!
Katja ja parrat kirjoitti 27.11.2011 - 20:27
Tulossa ollaan la! Mä ilmotinkin noi vasta su kisoihin :)! Eli kattellaan, pitäis käydä jostain katsomassa että mihin aikoihin niitä käpsykehiä on?
Jenna kirjoitti 29.11.2011 - 23:17
^Jeps, munkin tulo varmistui juuri! :) Mä oon siis ihan koko päivän paikalla, varmaankin seurailen vähän kääsnoja ja irskit (joita on kai 3) ja tietysti tokot sitten illalla. :D En tiiä yhtään aikatauluista, pitäis perehtyä kunnolla ja laittaa muistiin paremmalla ajalla (vai onko niitä edes julkistettuna jossain..?).
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

 

Pikku partasuiden elämää treeneissä, kisoissa ja vapaalla.

Rami

TK1 Chistoso American Style
kääpiösnautseriuros
s. 4.7.2007

Terveys: silmät ok (9/08), lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0

Harrastuksina TOKO (EVL1) ja agility (mini2 1xLUVA).

Noomi

Lurvendhalis Wandlimb
irlanninterrierinarttu
s. 2.11.2009

Terveys:
lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/11)

Harrastuksina TOKO (AVO1) ja agility (maksi1).

Kalenteri

11.2. tokokoe, Kemijärvi (R) ?
26.2. agilitykisat, Haukipudas ?
10.3. tokokoe, Oulu (R) ?
17.3. agilitykisat, Oulu
24.3. tokokoe, Oulu ?
31.3. tokokoe, Pello ?

9.-10.6. TOKO SM! (N)