Muumilaakson väki valmistautuu talveen - Ramin ja Noomin blogi
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
21.11.2011 - 18:24

  Viime viikolla nähtiin jo talven merkkejä. Ensilumet ovat sataneet (ja pysyneet maassa toistaiseksi!) ja lämpömittarin lukemat ovat laskeneet välillä miinuksenkin puolelle. Noomin mielestä lumi on kivaa, koska Noomin mielestä kaikki on kivaa. Kaikki paitsi Pelottavat Jutut. Ramista ei oikein ota selvää, mitä mieltä se on.

  

Kuvia voi klikata ;)
   Nipsu on ahne ja hieman pelkurimainen. Hän on arka, ja niinpä vapaus merkitsee hänelle pelkojen selättämistä. Nipsu on kooltaan pieni, ja hänestä käytetäänkin kirjoissa usein nimitystä ”pikku otus Nipsu”.  – Wikipedia

  Kamera pääsi eilen aamulenkille mukaan pitkästä aikaa. (Ylläolevat kuvat todisteena.) Talvikuvia käsitellessäni sain pitkästä aikaa blogiulkoasuntekemisinspiraationi heräämään. Tykkään kuitenkin tästä nykyisestä ulkoasusta, enkä ole aivan varma haluanko vaihtaa ihan vielä. Mielipiteitä?
  Nyt ollaan myös pikkuhiljaa vaihtamassa koirien ruokaa, pohdiskelin vaihtoehtoja ja päädyin Acana Ranchlandsiin. Katsellaan ja kokeillaan ainakin tuo yksi säkki. Rami siis vaihtaa myös samaan, sille on sopinut melkein kaikki ruuat (paitsi Royal Canin), mutta helpompi syöttää samaa molemmille.


  Treenijutuista sen verran, että Rami on aloittanut palkattomuustreenit taskupalkkatekniikalla uudelleen perusteellisesti, ja nyt kolmen pidemmän koemaisen treenin jälkeen jo alkaa näyttää paremmalta! Ramin kanssa ollaan myös tehty tekniikkaremonttia ruutuun. Noomi on jatkanut voivoi-liikkeiden työstämistä, mikä on sujunut ihan mukavasti. Metalliahdistukset ovat pysyneet kurissa, Noomi on rohkeasti uskaltanut tarttua kapulaan viime viikkoina. Vielä on kuitenkin tekniikkaa hiottavana monissa liikkeissä.

anniina kirjoitti 24.11.2011 - 11:31
staran naama piilotettu ekan kuvan alle!!
Rixu kirjoitti 24.11.2011 - 14:20
On pitänyt useamman kerran kysyä, että mikä kamera sulla on?

Meillä kaikki syö nykyään raakaruokaa, sillä tuo moniallergikko ja herkkämahainen staffikin pysyy kunnossa ja toisaalta Rillalle tulee toivottavasti vähän lihaa luiden päälle.
Jenna kirjoitti 24.11.2011 - 16:50
anniina,
Paljon enemmän on kyllä Ramin näköä, tosin korvat on Stellan! :D

Rixu,
Mulla on Nikon D40 ja siihen muutama objektiivi (tämän vuoden kuvat on varmaankin aikalailla kaikki otettu Samyangin 85mm 1.4 -putkella) :)

Mulla on käynyt mielessä kans raakaruoka, mutta ajattelin kokeilla vielä tätä nappulaa ainakin. Jotenkin tuntuu että olis työläämpää syöttää raakaruokaa, mutta en sitten tiedä onko oikeasti :D Jonkin verran syötän noille kyllä lihoja nappuloiden lisäksi.
Rixu kirjoitti 24.11.2011 - 18:15
No joo, onhan se raakaruokinta toki työläämpää kuin pelkän nappulan iskeminen eteen. Mutta meiltä saa yhdestä hyvästä barf-kaupasta sellaisia valmiita pakastepötköjä, jotka on periaatteessa valmiita käytettäväksi, niissä lihat, luut ja kasvikset oikeissa suhteissa. Niihin heittelen sit vähän öljyjä lisäksi, välillä muitakin lisäravinteita (pentu saa myös lihaista rasvaa ja sitten hivenaineita purkista) sen mukaan miltä näyttää että saattaisivat tarvita.
Jenna kirjoitti 24.11.2011 - 23:27
Aivan :) Pitää alkaa perehtymään aiheeseen, ehkä mekin jossain vaiheessa pikkuhiljaa siirryttäisiin raakaruokinnalle.
jenna kirjoitti 28.11.2011 - 08:37
Voi ei, ihania nuo kuvat. Ramihan näyttää ihan tolta kun klikkaa kuvaa :-D
Jenna kirjoitti 29.11.2011 - 23:14
^Kiitos (jos siis tarkoitit muitakin kuin klikkauksen takana olevia kuvia ;)!
Rami on kyllä ihan ilmetty Piisamirotta, ainakin pitkässä turkissa :D
Sirkku kirjoitti 01.12.2011 - 13:12
Tällä kertaa kannatti tosiaankin klikata kuvia :D Heh!
Jenna Savander kirjoitti 07.12.2011 - 17:22
Saanko linkittää teidät meiän blogiin? :--)
Jenna kirjoitti 07.12.2011 - 19:04
^Joo, tietty! :) Minäkin päivitän linkin.
hosting companies kirjoitti 14.03.2012 - 09:29
I love your blog so much, and there are just some differences with others’. Hope there will be more wonderful things in your blog. This blog is going to be great resource. Love reading it.web hosting in india | hosting companies | hosting server
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

 

Pikku partasuiden elämää treeneissä, kisoissa ja vapaalla.

Rami

TK1 Chistoso American Style
kääpiösnautseriuros
s. 4.7.2007

Terveys: silmät ok (9/08), lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0

Harrastuksina TOKO (EVL1) ja agility (mini2 1xLUVA).

Noomi

Lurvendhalis Wandlimb
irlanninterrierinarttu
s. 2.11.2009

Terveys:
lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/11)

Harrastuksina TOKO (AVO1) ja agility (maksi1).

Kalenteri

11.2. tokokoe, Kemijärvi (R) ?
26.2. agilitykisat, Haukipudas ?
10.3. tokokoe, Oulu (R) ?
17.3. agilitykisat, Oulu
24.3. tokokoe, Oulu ?
31.3. tokokoe, Pello ?

9.-10.6. TOKO SM! (N)